lauantai 17. lokakuuta 2015

Kuulumisia

Nilkkani on kutakuinkin toipunut leikkauksesta ja olen pystynyt lenkkeilemään jo kolmisen viikkoa. Ei se vielä tosin terveen nilkan kaltainen ole, mutta kuitenkin pystyn elämään melko normaalia elämää.

Treenirintamalta kuuluu ihan hyvää. Viimeisen kahden viikon sisällä on tehty kymmenen jälkeä. Kuljen vielä jäljellä Beassin vieressä, jotta näen sen tekemiset kunnolla ja pääseen tarpeen tullen puuttumaan siihen. Pisimmät jäljet ovat olleet 200 metriä ja pisimmät yhtenäiset tyhjät pätkät 20 askelta, eli ei vielä kovin pitkiä. Viime kesänä (2014) ja alkukaudesta tänä vuonna Beassilla ollut päännosto-ongelma on saatu lähes täysin kitkettyä pois aktivoivan pakotteen avulla. Yksinkertaisesti koiran on pakko jäljestää, mutta koira myös kovasti haluaa jäljestää. Jäljestäessä Beassin häntä on alhaalla ja Beassi jäljestää hyvin maavainuisesti, melkeinpä imuroi jälkeä. Jäljestys on mennyt hyvin. Yhden ja puolen kuukauden tauko ei ole näkynyt Beassin tekemisessä, mutta eipä se tauon aikana ole kehittynytkään :D. Kulmissa oli yhdellä jäljellä vähän häikkää (en löytänyt selkeää syytä, mistä johtui), mutta muuten se on kulmat mennyt tosi tarkasti tarkistelematta ja ylittämättä kulmaa.

Vajaa kaksi viikkoa sitten aloitimme myös esineprojektin. Varmaan jo vuoden verran olen Beassille yrittänyt opettaa esineilmaisua, mutta treenaaaminen on ollut satunnaista, eikä mulla ollut selkeää kriteeriä, selkeää ajatusta, millaisen ilmaisun haluan ja miten se tulisi opettaa. ID-jäljellä Beassi on ilmaissut esineet menemällä maahaan ja ilmaisu on ollut hyvä. Haluan kuitenkin, että ilmaisu on vieläkin varmempi ja koira osaa tehdä sen itsenäisesti ilman apukäskyjä. Niinpä tein kahdeksanvaiheisen treenisunnitelman ja aloimme opettelemaan uutta ilmaisutapaa. Beassin tulee mennä maahan ja tuijottaa esinettä. Treenit ovat sujuneet ja edistyneet hyvin, mutta vielä on treenattavaa ennen kuin voin laittaa esineet peltojäljelle.

Itse olen vähän sellainen ihminen, että tykkään tehdä treenisuunnitelmia. Kirjoittaa mustaa valkoiselle. Suunnitelmasta on helppo tarkistaa, missä mennään ja mitä seuraavaksi.

Viikko sitten sain iskän avustuksella tehtyä kolme hajuerottelupurkkia tai paremminkin iskä teki purkit ja mie yritin auttaa parhaani mukaan. Eihän ID-kurssista olekaan ehtinyt kulua kuin viisi kuukautta ennen kuin saatiin omat purkit tehtyä. Tosiaan hajuerottelua on nyt aloiteltu kanelin hajulla ja hyvin on mennyt.

Eilen tokoiltiin Ainiovaaran kentällä. Nyt kun on jo iltaisin pimeää, täytyy miettiä, mihin menee iltaisin treenaamaan, että näkeekin jotain. Riittävästi valaistuja kenttiä ei ole tosiaankaan liikaa. Eilen treenattiin seuruuta, luoksaria, kaukokäskyjä ja paikkamakuuta. Kaukot otan nyt tehotreenin alle, koska Beassi ei aina nouse maasta istumaan heti käskyn saatuaan. Paikkamakuuseen menossa Beassi vähän ennakoi. Kun seuruutin sen paikkispaikalle ja pysähdyin, Beasssi oli jo puoliksi maassa. Otettiin sitten uusiksi ja vasta käskyn saatuaan Beassi läsähti maahan kunnolla. Noin minuutin kohdalla kävin palkkaamassa sen ja sitten poistuin taas noin 20 metrin päähän. Tässä vaiheessa Veera kävi vapauttamassa Caran ja leikitti sitä lähellä Beassia. Beassi vilkaisi heitä kaksi kertaa, mutta sillä ei ollut aikomustakaan nousta. Oottelin vielä jonkun aikaa ja kävin palkkaamassa. Kivat treenit oli :)! Ei kyllä yhtään haittais, vaikka treeneihin eksyisi joskus muitakin kuin mie ja Veera.

Pitää vielä mainita, että Beassi aloitti juoksunsa 11. päivä sunnuntaina.

Tää lähtee nyt tallaan jälkeä ja toivottavasti eksyy myös pian blogin ääreen.






sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Aina ei mene suunnitelmien mukaan

Niinhän siinä sitten kävi, että (painajais)uneni kävi toteen ja nilkkani leikattiin uudelleen. Tällä hetkellä jalka on kipsissä, mutta paranemaan päin onneksi. Kipsistä pääsen onneksi pian eroon ja sitä myötä kuntouttamaan nilkkaa. Tämä on väistämttä vaikuttanut meidän treeneihin. Beassi on ollu nyt kaksi viikkoa "keittiönnurkkatokokuurilla". Taas. Pääasia, että voimme kuitenkin tehdä jotain pientä treeniä, ettei Beassi ja varsinkaan mie aivan tylsistyisi;). Beassin lenkitys on ollut vanhempien hoidettavana. Kyllähän sen tuosta koirasta huomaa, kun pääsee vain kerran päivässä lenkille eikä kunolla treenaamaan. Kun olen esimerkiksi tekemässä läksyjä, Beassi haukottelee, venyttelee, kiehnää minun vieressä, että eiköhän lähdetä lenkille. Miellelläni lähtisinkin, jos voisin. Kiehnäämistä ja huomionhakua se tekee kyllä normiarjessakin, mutta paljon vähemmän. Peltojäljelnkin treenaamiseen on tullut hurja ainakin kolmen viikon tauko =(.

Meidän oli myös tarkoitus korkata tokokokeet 12.9. Torniossa. Kuukausi sitten ilmoittauduin, mutta jouduin harmikseni sen perumaan. Onneksi saan ilmoittaustumismaksun lääkärintodistuksella takaisin. Yritämme sitten myöhemmin uudestaan. Alokkaan liikkeet Beassi on osannut jo pidemmän aikaa, mutta lisätreeni häiriöiden, koekestävyyden ja liikkeidenkin osalta ei ole koskaan pahitteeksi.

Eilen olimme eläintenkouluttaja Sari Leppäjärvi-Matikaisen näyttötutkintokoulutuksessa Pellossa Rohkihallilla. Kyseessä oli siis meille ilmainen koulutus, jossa Sarin toimintaa olivat opettajat arvioimassa. Koulutukseen ilmoittautuessa sai esittää toiveen, mitä haluaisi koiralle opettaa. Ehdotin tokoliikkeitä esim. merkinkierto ja ruutu. Meille oli varattu yksityistunti, jossa aiheena avoimen luokan merkinkierto. Koska en itse pysty kävelmään, Sari otti Beassin ohjattavakseen. Oli hauska nähdä, miten Beassi teki töitä toisen ihmisen ohjattavana. Saimme hyvät eväät alkaa opettelemaan merkin kiertoa, kunhan vain itse tästä kuntoudun. Lopuksi harjoittelimme vielä kosketuskeppiiin koskemista, mikä oli Beassille uusi asia. Jos olin itse yhtään myöhässä, Beassi otti kepin suuhun. Huomaa kyllä, mitä on tullut sille paljon vahvistettua: erilaisten esineiden pitämistä suussa, kantamista ja tuomista. Katsoimme Sarin kanssa vielä käsikosketusta. Beassi on jo pitemmän aikaa osannut koskea kuonolla käteeni, ongelmana on vain ollut, etten ole saanut luotua käytökseen kestoa. Palkkauksen suunnastahan se oli kiinni. Beassi on aiemmin vain hutaissut kuonolla kämmeneeni ja äkkiä kiiruhtanut toiseen suuntaan heittämäni palkkanamin perään. Vaikka sitä kuinka yrittää ajatella, mitä itse pitäisi tehdä toisin, jotta koiran käytös muuttuisi, välillä siihen tarvii toisen ihmisen neuvomaan. Eilen iltapuhteena treenasimme käsikosketusta ja sain aikaan jopa 5 sekunnin mittaisia kosketuksia. Tätä temppua on hyvä treenata näin jalkapuolena. Näyttötutkintokoulutukseen oli mukava päästä myös siksi, koska itseäni kiinnostaa eläintenkouluttajakoulutus.




lauantai 22. elokuuta 2015

Hellepäivän viettoa

Nyt kun loma loppui ja koulu alkoi, tuli se odotettu kesä. Minua ei ole sateinen kesä haitannut -Beassin kanssa ulkon säällä kuin säällä. Hellepäivinä olemme kuitenkin nauttineet uimavesien lämpenemisestä ja viettäneet aikaa rannalla. Beassi on ensimmäistä kertaa uinut kunnolla. Aina se tykännyt kahlata ja juoksennella vedessä, mutta ei ole uskaltautunut uimaan.

Tänään pyöräilimme rannalle. En ole ennen liikkunut Beassin kanssa pyörällä, mutta Beassi ravasi pyörän vasemmala puolella kuin vanha tekijä. Uimapaikalle ei onneksi ole meiltä kuin kilometri matkaa. Näin helteellä ei kehtaa koiraa juoksuttaa pyörän vieressä pitkiä matkoja.


Loput kuvat ovat vanhempia kuvia aiemmin kesällä otettu :).




Tänneee!!




Rannalla oli melko paljon porukkaa. Hyvää häiriötä tokoilulle siis! Treenattiin seuruuta, paikkista, luoksaria, kaukoja ja maajäävää. Seuruussa oli aluksi vähän vaisu, mutta huomautin sitä, joten se skrppasi ja sain palkattua sen. Kaukot sujuivat hyvin 2-4 metrin matkalta, mukana i-m- vaihdot. Paikkiksessa pidin Beassia 1-2 minuuttia. Välissä jätin Beassin repun viereen laita-käskyllä makaamaan ja käväsin itse uimassa. Hyvin pysyi. Välillä Beassi kävi uimassa ja kahlailemassa. Lähellä meitä oli lapsia leikkimässä, eikä Beassi missään vaiheessa ollut menossa sinne. Aikaa uimassa kului useampi tunti, kunnes lähdimme kotiin. Kotimatkalla meillä oli seurana Helmi longboardilla. Jälleen Beassi ravasi pyörän vierellä. Alamme varmaan nyt enemmän tekemään pyörälenkkejä, koska  ne ovat nilkkaystävällisempää liikuntaa.

Huomenna luvassa lisää tokoa ja ID-jälkeä :).

Loppukevennys: tämä kuva kuvaa hyvin kyseisisä eliukoita :D

torstai 30. heinäkuuta 2015

BH-koe suoritettu!

Yksi tavoite saavutettu, monta vielä edessä. Paras mahdollinen alku koeuralle ja hieno päätös heinäkuulle, noh onhan tätä heinäkuuta vielä pari päivää jäljellä ;). Eilen siis osallistuimme Meri-Lapin Lappalasikoirien (Lappalaiskoirat ry:n alaosasto) järjestämään BH-kokeeseen Torniossa. Kokeen järjestelyt sujuivat moitteettomasti, kiitokset talkooporukalle ja Veeraleenille. Tuomarina kokeessa oli Allan Aula. Kokeeseen osallistui viisi suomenlapinkoiraa, joista kaikki saivat hyväksytyn tuloksen. Onnea heille! Nyt on lapinkoirien pk-oikeudet ainakin täksi vuodeksi turvattu ;)!

Matkalla Tornioon toivoin, että pääsisinpä heti toiseksi ensimmäisenä suorittamaan, niin tottis ois pian alta pois. Paikalle päästyämme kävin ostamassa kisakirjan ja käytin Beassia kävelyllä. Siruntarkastus tehtiin ensimmäisenä. Toiveeni suoritusvuorosta toteutui, minulle oli arvottu numero kolme ja parinamme oli tuttu lapinkoira Malla ohjaajineen. Enimmäisenä parina oli saksanpaimenkoira ja australiankarjakoira. Katsoin karjakoiran seuruukaavion, jäävät liikkeet+luoksetulon, jonka jälkeen lähdin ottamaan Beassia autosta. Käytin Beassin pissalla ja otettiin pieni seuruupätkä kaukopalkalla. Sitten laitoin isomman palkan reppuun ja menimme kentän laidalle odottamaan ja kuuntelemaan ensimmäisen parin arvostelun loppua. Me pääsimme suorittamaan liikkeitä ja parimme meni paikkamakuuseen. Seuraaminen kytkettynä alkoi hyvin. Pysyin askelissa laskuissa ja Beassin kontakti ja paikka pysyvät! Muistin jopa pitää hihnaa vasemmassa kädessä. Henkilöryhmä meni myös hyvin. Arvosana: erinomainen. Seuraaminen taluttimetta oli toistoa edellellisestä. Täyskäännöksen jälkeen Beassi vähän irtosi seuruupaikalta, mutta heti sen jälkeen alkoi juoksuosuus, joten sain toistaa "seuraa"-käskyn. Beassi korjasi paikan hienosti. Arvosana erinomainen. Liikkeestä istuminen meni mallikkaasti. Valmisteleva seuruu hyvä, istuminen perusasentoon hyvä ja istumaanjääminen hyä :). Arvosanaksi saimme tästäkin erinomaisen. Likkeestä maahanmeno ja luoksetulo oli ok. Valmistelevasta seuruusta pysähdyttäessä jouduin sanomaan "sivu"-käskyn, mutta tuomari ei ilmeisesti huomannut sitä, koska ei maininnut siitä arvostelussa. Maahan Beassi meni hyvin kuten treeneissäkin. Poistuin Beassin luota vaadittavat 30 askelta ja muistin odottaa tuomarin luvan ennen kuin kutsuin koiran luokse. Beassi tuli hienosti eteen ja sivulle käskyn saatuaan. Arvosana erinomainen. Paikkamakuuseen siirtymä oli reipas. Paikkamakuupaikan merkkeinä olleita purkkeja Beassi vilkaisi, kun odotin tuomarin lupaa käskeä koira maahan. Sen jälkeen ei purkkeja enää vilkuillut. Maahanmeno hyvä ja tuomarin luvalla poistuin koiran luota jääden selin koiraan. Paikkamakuu kesti noin viisi minuuttia, mikä ei tuntunut minusta pahalta, sillä olin varautunut pidempään. Laskin ajan äitin kuvaamalta videolta. Tuomarin merkistä palasin koiran luo ja olin yhtä hymyä. Tuossa vaiheessa tiesin, että koe menisi läpi, sillä kaupunkiosio ei tuottaisi ongelmia. Paikkamakuustakin saimme arvosanaksi erinomaisen.
Tottis meni upeasti, paremmin kuin olisin voinut toivoa. Beassilla pysyi vire ja tekemisen into koko pitkän tottiksen läpi. Tuomarin arvostelua kuunnellessa Beassi alkoi jo miettimään, että koska pääsee palkalle. Käskin sen laittaamaan makaamaan, Beassi veti lonkakalle ja haauukotteli. Tuomarin käteltyä meitä ja pariamme onniteltua hyväksytystä suorituksesta seuruutin Beassin pois kentältä ja vapautin auton luo palkalle. Auton takana oli reppu, jossa oli ruokakippo, joka oli täynnä Beassin ruokaa, jauhelihaa ja taisinpa heittä sinne muutaman eineslihapullankin. Kyllä kelpasi totella. Äiti kuvasi koko tottisosion videolle ja katselin videota ja samalla muiden suorituksia kaupunkiosota odotellessa.

Kaupunkiosio oli kuin leppoisa pieni kävelylenkki. Se suoritettiin ihan tottiskentän lähellä. Sekin meni hyväksytysti läpi.

Beassi on nyt BH-Beassi :). Virallisesti BH Duvvakan Beassi. Treenit jatkuvat ;)!


PS. Yritin liittää tähän kuvia, mutta puhelin ei suostunut yhteistyöhön.




torstai 16. heinäkuuta 2015

Treenisepustusta

Pari viikkoa sitten perjantaina (kolmas heinäkuuta) olin kirjottanut meän treenit ylös, mutta unohtanut julkaista, joten julkaisempa tämän tekstin nyt, vaikka tuleekin vähän "myöhässä".

Päivä alkoi normaalisti reilun tunnin aamulenkillä, josta noin puolet Beassi sai olla irti.
Kahdeksi käveltiin Nuotiorannan koulun kentälle, jossa oli avoimet treenit. Avoimiin treeneihin saa tulla kuka vain treenaamaan sitä, mitä itse haluaa. Harvoin, poikkeuksia lukuunottamatta treeneissä on kuitenkaan kolmea-neljää koirakkoa enempää. Tällä kertaa treeneissä oli kaksi korakkoa meidän lisäksi.

Aloitin treenit käskyjenerottelutreenillä(onpa hieno sana :D). Peruuttelin Beassin  edessä käskien sitä vuoroin istumaan, maahan ja seisomaan ja palkkailin niistä. Sitten vietiin yhdessä palkkarasia kentän laidalle. Tarkoituksena oli ottaa liikkeestä istuminen kokonaisena liikkeenä, mutta selvisikin, että palikat eivät olleeta aivan valmiita koottavaksi yhdeksi kokonaisuudeksi. Seuruusta pysähdyin, jolloin Beassi istui perusasentoon ja annoin sille istu-käskyn, mutta Beassi lähtikin jatkamaan seuraamista, kun mie lähin kävelemään eteenpäin. Otettiin uudestaan, tällä kertaa kriteerinä vain perusasennosta istumaan jääminen, josta saikin vapautuksen palkalle.  Tehtiin kaks kertaa vielä perusasennosta istumaan jääminen, jonka jälkeen kokonainen liikkeestä istuminen. Nyt sujui hyvin. Maanantaina olin yksin kentällä treenaamassa, jolloin tein myös liikkeeastä istumista. Tuolloin Beassi oli noussut istumasta seisomaan sillä aikaa kun olin itse kävelly noin kahenkymmenen askeleen päähän, joten silloinkin vahvistin istumaan jäämistä. Seuraavaksi tehtiin liikkestä maahanmeno. No problems.

Jäävien jälkeen kaks luoksetuloa 15 ja 20 askeleen matkalta. Beassi tuli suoraan eteen korrektiin asentoon. Seuruuta otettiin kaukopalkalla. Se on mennyt hyvin kaaliin, että palkasta luopumalla ja töitä tekemällä pääsee palkalle. Ei ennakoi eikä varasta palkalle :). Seuruussa oikealle käännöksiä ja täykkäreitä, pysähtymisiä ja temmonvaihdoksia. Muutaman kerran, kun suorilla tipahti kontakti sanoin "oho" ja otettiin koko pätkä alusta, tällä kertaa paremmalla menestyksellä (kontakti ei tippunut), josta sai tietenki palkan. Beassi alkoi tarjoamaan mulle pakasterasian nostamista maasta mulle, jota myös vahvistin.

Kotona harjoitellaan vatitemppua takapään vahvistamiseksi. Eli etutassut vadille ja takapää kiertää ympäri. Vatina (kröhöm) mulla on toiminut pikkuinen tyyny. Nyt ollaan vielä siinä vaiheessa, että vahvistetaan etutassujen laittamista tyynylle. Haaveilen oikeasta ilmatäytteisestä tasapainotyynystä, se olisi hyvä sekä Beassin kanssa harjoitteluun, että minun oman nilkan lihasten vahvistamiseen. Kerran yritin sitä Prismasta metsästää, mutta tuloksetta. Jos joku sattuu tietämään, mistä sellaisia löytyy, saa vinkata :)!

Takaisin avoimiin treeneihin. Lopuksi otettiin paikkis. Meän hurjan isoon paikkisriviin osallistui tasan kaksi koiraa :D. Aluksi otettiin maassa paikkallaolo. Cara oli noin kolmen metrin päässä Beassista ja mie noin viiden metrin päässä Beassista. Beassi ei kertaakaan vilkaissut Caraa, mutta muutaman kerran B vilkasi kauempana treenaavaa Musti-labbista. Välipalkkasin  noin neljänkymmenen sekunnin jälkeen. Noin minuutin päästä Bean välipalkasta Veera kävi vapauttamassa Caran, jolloin Beassi vilkaisi kerran Veeraa. Sen jälkeen kävin vapauttamassa ja palkkaamasa Beassin. Sitten otettiin toinen paikkis, nyt jätin Beassin istumaan. Välipalkkaus vajaan minuutin jälkeen. Sitte Veera kävi vaputtamassa ja heitti Caralle pallon, jota Beassi käntyi katsomaan. Kun Beassi otti kontaktin takaisin minuun kävin sen palkkaamassa ja vapauttamassa.

Beassi oli koko treenin ajan irti. Liikeiden välissä muutaman kerran haisteli maata, en ollut tätä huomaavinaankaan ja lähdin kävelemään pois päin, jolloin Beassi palasi pian minun luo. Beassi on aika hyvin siedättynyt muiden käskyihin ja tekee hommia kivalla asenteella minun kanssa. Jos se ei ole käskyn alla saattaa vilkaista, jos joku heittää pallon tai toinen koira kulkee läheltä, mutta ei ole lähdössä mihinkään, käskyn alla vilkaisee vielä harvemmin.Treenin jälkeen jäätiin vielä hengaamaan ja porisemaan kentän laidalle vähäksi aikaan ennen kuin lähdettiin kotia kohti. Olisi tosi mahtista saada treeneihin enemmän koirakoita, jolloin taas olisi enemmän häiriötä! Onneksi voin silloin tällöin käydä esim, Pellossa ja Torniossa reenimässä, jolloin treeneissä saattaa olla ihan vieraitakin koiria ja tietty eri ympäristö.



perjantai 3. heinäkuuta 2015

Iltatottikset

Olin päättänyt tehdä tänä iltana jäljen Beassille, mutta sää tietenki vastusti. Välillä satoi sen verran rankasti, etttä ajattelin askelten hajujuen huuhtoutuvan pois. Koska jälkeä en sitten tehnyt, päätin ottaa tottikset sitten ihan kotipihalla. Sitte ko mie pääsin pihalle, niin sade tietenki lakkasi.

Aloitettiin seuruulla. Jätin Beassille palkan pakasterasiaan, noin puoli kourallista B:n omaa ruokaa ja rasian kannen otin pois. Aluksi otettiin suoraa pätkää.  Liikkeellelähdössä kontakti tipahti jonnekkin, joten otin heti uudestaan. Nyt kontakti pysy hyvin ja vapautin heti palkalle. Tehtiin noin 7 toistoa erilasia seuruupätkiä. Seuruupätkiin sisällytin pysähtymiset, oikealle käännökset ja oikean kautta täyskäännöksent. Hyvin meni.

Sitten otettiin liikkeestä istuminen ja maahanmeno BH-tyyliin. Valmisteleva seuruu oli noin 5 askelta pitkä. Seuruusta pysähdys, jolloin koira istuu perusasentoon ja sitten käsky  istu tai maahan. Kävelin etiäpäin ja palasin perusasentoon Beassin vierelle kehu, palkkasana ja Bea pinkoo, minkä kintuistaan pääsee palkalle ja hotkasee sen :D. Sekä istumisjäävä että maajäävä meni hyvin.

Seuraavaksi otin liikkeestä maahanmenon ja siitä luoksetulon. Seuruu oli hyvää ja maahanjäänti napakka. Mutta mitä tekee B, kun kuulee eteentuloluoksetulokäskyn. Tulee sivulle. Pitkään aikaan Beassi ei ole kertaakaan tullut Tänne-käskyllä sivulle(mitä se jossain vaiheessa teki, kun jätin eteentulosta käsiavun pois, mutta niistä en tietenkään palkannut), mutta nyt tuli.  Beassille opetin aluksi luoksetulon suoraan sivulle, mutta nyt ollaan tehty sitä vain eteen viime syksystä lähtien. Sanoin vain "oho" ja otettiin heti uudestaan, tällä kertaa en tosin ottanut seuruupätkää alkuun. Tällä kertaa tuli hyvin eteen ja tehtiin vielä  muutama toisto eteen. Mietiskelin vähän palkkaustyyliä tuohon eteentuloon. Yleensä palkkaan molemmilla käsillä eteen suoraan kuonon eteen, mutta nyt kokeilin sylkästä suusta namin. Nami lensi liian kauas, ja sai seuraavalla toistolla Beassin asennon väljäksi, joten totesin, että parempi jo hyväksi todettu palkkaustapa. Silloin tällöin, kun vaadin eteentulon jälkeen sivulletulon, palkkaan sivulle. Ja monesti eteentulosta palkkaan eteen ja sitten vapautan ja heittelen nameja, mistä Beassi tykkää toosi paljon. Heittelynamien vaan häätyy olla sen verran isoja, ettei Beassi joudu niitä hakiessa haistellen niitä etsimään. Tähän tarkoitukseen sopii mainiosti itsetehdyt jauhelianamit :).

Otin vielä muutaman seuruupätkän temmonvaihdoksineen takapalkalla. Koska olin niin "laiska", etten jaksanut nostaa takapalkkapakasterasiaa (hienoja uusia yhdyssanoja ;) ), pyysin Beassin nostamaan sen mulle. Siitä innostuikin ottamaan muutaman vauhtinoudon pakasterasialla ja Beassihan oli aivan innoissaan :).

Harvoin kirjoittelen tänne blogiin ja vieläkin harvemmin meän yksittäisiä päivittäisiä treenejä, mutta nyt otin itteä niskasta kiinni :).

Tämän viikon tiistaina alko Torniossa syksyllä olleen BH-kurssin kertauskurssi. Syksyllä tuli tosiaan 12 kertaa käytyä Torniossa Beehoilemassa, niistä yhen kerran taisin tänne kirjoittaa... Ekalle kertauskerralle me ei päästy, koska oltiin paimennusleirillä, mutta kolmelle seuraavalle kerralle yritän päästä.

Alle viikon päästä, ens viikon torstaina me suunnataan Lappalaiskoirat Ry:n kesäleirille, joka on tänä kesänä Metsäkartanolla Rautavaarassa. Sinne valitsin meille lajeiksi yllätys yllätys tokoa, rally-tokoa sekä hakua ja esineruutua. Hakua ei olla tosin viime kesäleirin jälkeen ilmaisuharjoituksia lukuunottamatta tehty, mutta se kiinnostaa kovasti kuten esineruutukin. Jälkeäkin mietin, mutta sitä en ottanut, koska leirillä reenattava jälki on metsäjälkeä. Innolla odotan leiriä, mutta onneksi ei tarvi kauan odottaa :).

Huomenna on tarkotus reenata ID-jälkeä Veeran ja Ullan kanssa. ja tietty koirien ;D. Toivothaan, että säät suosis.






Puhelinkuvia kesältä


Touko- ja kesäkuussa on ehtinyt tapahtua vaikka mitä, mutta tänne en ole taaskaan jaksanut niitä päivitellä. Ollaan reenattu tokoa säännöllisesti yksikseen ja porukassa, tehty ID-jälkiä ja peltojälkiä, paimennettu lampaita ja tietty lenkkeilty paljon. Tässäpä muutama kuva :).


Serkkujen havannanpentuun tutustumassa

näin sitä ravistetaan






hotellissa


Oulussa käymässä

Lammaspaimennusleiri 30.6.-1.7. Saajomannussa




Hertta


Märehtimistauko

Beassi tarkkailee laumaa sivummalta ja samalla viilentäytyy ojassa

Väsynyt koolie

ja matka jatkuu

Beassi huolehtii Pipari-lampaasta <3


Työpäivä pulkassa ;)

Yötön yö