maanantai 28. joulukuuta 2015

Vuosikatsaus 2015

Joulu on sujunut meillä ihan mukavissa merkeissä. Nyt olisi kuitenkin tarkoitus muistella kulunutta vuotta ja vuoden aikana toteutettavaksi asettamiani tavoitteita. Tämä vuosi ei ole oman terveyteni kannalta ollut mitenkään mukava vuosi. Olen kävellyt yhteensä vuoden aikana ainakin neljä kuukautta kyynärsauvoilla ja nilkkani on leikattu kaksi kertaa. Toisaalta vuoden aikana ollaan saatu myös paljon aikaan ja tutustuttu uusiin asioihin.


-Terveys
  • Pysyä terveenä!
  • Viralliset luustokuvaukset
Beassi on pysynyt melko terveenä koko vuoden, mistä olen todella onnellinen. Eläinlääkärillä ei ole tarvinnut käydä tätä päivää lukuun ottamnatta. Tänään kävimme eläinlääkärillä tukkeutuneiden anaalirauhasten vuoksi. Ellääk tyhjensi Beassin anaalirauhaset ja neuvoi minua kuinka voin ne itse tyhjentää ja antoi antibioottikuurin tulehdukseen.
Polvet Beassilta tutkittiin terveeksi helmikuussa, mutta lonkat ja kyynärät jäi edelleen kuvaamatta. Luustokuvat ovat alkuvuoden 2016 ehdoton juttu!

-Koulutus ja harrastukset

  • Nenänkäyttöjuttuja
  • ALO-liikkeet koekuntoon
  • ALO1 (mahdollisesti Tk1)
  • BH-tottis kuntoon ja kokeeseen
  • Esineet jäljelle kuntoon
  • Paljon jälkeä heti keväästä loppusyksyyn/alkutalveen saakka
  • Jäljelle meno kuntoon
  • Paljon reeniä kaikessa ;)!
Nenänkäyttöjuttuja on tullut tehtyä peltojäljen, ID-jäljen ja hajuerottelun muodossa. Loppuvuodesta hajuerottelua ja ID:tä olemme tehneet kyllä aivan liian vähän, joten siltä osin pitäisi aktivoitua. Alokasluokan liikkeitä on treenattu paljon ja ensimmäinen ALO1 haettu uusilla säännöillä. BH:ta treenaattiin myös ja kesällä kävimme Torniossa yhteistreeneissä. BH-koe suoritettiin heinäkuussa. Loka-syyskuun vaihteessa alettiin kunnolla treenaamaan esineitä ja parille kauden viimeiselle jäljelle laitoin esineitäkin. Jäljellä tuli ehkä panostettua enemmän laatuun kuin määrään (reilu 50 jälkeä) ja saatiin ratkottua ongelmia. Jäljelle menokin saatiin kuntoon. 

-Muut jutut
  • Ehkä näyttely?
  • Hierojalla käyntejä
  • Lappalaiskoirien kesäleiri
  • Yhteislenkkeilyä     
Helmikuussa käytiin Pellossa näyttelyssä, saatiin  EH ja Beassin näköinen arvostelu. Hierojalla käytiin vain pari kertaa. Lappalaiskoirien kesäleirille osallistuttiin. Se oli jälleen mahtava ja mieleenpainuva kokemus. Yhteislenkeillä ollaan käyty jonkun verran, enimmäkseen alkusyksystä ja alkuvuodesta 2015. 

Tämän vuoden uudet asiat olivat ainakin lammaspaimennuksen testaaminen ja ID-jälkikurssi. Lammaspaimennus oli todella mielenkiintoista. Jotta siinä pääsisi kunnolla kehittymään, pitäisi päästä useammin paimentamaan. Mutta ihan kokemuksinakin kesän lammaspaimennuskerrat ovat olleet ainutlaatuisia. Tästä vuodesta varmasti mieleen painuu myös se, että kävimme minun ja Beassin ensimmäisissä virallisissa kokeissa.