Pitkästä aikaa blogin parissa. Beassin kanssa ollaan harrastettu ja touhuttu aktiivisesti, mutta blogin puolelle en ole mitään kirjoittanut sitten kesäkuun. Tässsä pieni katsaus siihen, mitä ollaan kuluneiden blogihiljaisuuden kuukausien aikana tehty. Kirjoitin tämän tekstin pari viikkoa siitten, mutta jätin julkaisematta puutuvien kuvien takia. Nyt kuitenkin tämän julkaisen, kun en saanut aikaiseksi ladata kuvia kamerasta koneelle ja blogiin.
Viime vuoden heinäkuussa käytiin perinteisesti Lappalaiskoirien kesäleirillä. Parasta leirissä on tietenkin tuttujen tapaaminen, koiran kanssa treenaaminen ja leiritunnelma. Kävimme myös toisella kesäleirillä, Pohjoisen Belgien järjestämällä pk-leirillä, jossa pääsimme hakuryhmään. Siellä opimme paljon uutta ja sain tutustua mielenkiintoiseen hyvin koiralähtöiseen tapaan kouluttaa hakua, joka tuntui sopivan Beassille ja muillekin ryhmämme koirille mainiosti. Beassilla on aiemmin rakennettu haukkuilmaisua ja pystyimme yhdistämään sen jo etsintään. Leirin viimeisenä päivänä Beassi teki piston valmiille maalimiehelle ja haukkuilmaisi sitä kunnes tulin itse piilolle.
Elokuusssa osallistuimme kolmanteen tokokokeeseemme, josta saimme pistein 196/200 TK1 koulariin oikeuttavan ykköstuloksen! Jee! Beassi toimi tosi hienosti kokeessa, liikkeet ja liikkeiden välit sujuivat hienosti. Kohti uusia tavoitteita!
Lokakuussa osallistuimme Tokonuorten syysleirille Klaukkalassa. Sieltä mukaan jäi paljon hyviä treenivinkkejä ja erityisesti täytyy mainita Vappu Alatalon jännittämisestä ja sen hallinnasta kertova luento, joka tuli itselleni todella tarpeeseen.
Talvikauden aikana ollaan päästy aina kyydin saadessani Tornioon tai Pelloon hallivuorolle treenaamaan. Onneksi nyt ollaan menossa kohti kevättä, ilmat lämpenee ja valo lisääntyy ja valoisa aikakin on jo pidentynyt hurjasti. Lisää omaa treenimotivaatiotakin mukavasti.
Tänä talvena olen saanut hankittua meille vetohiihtovermeet, joten ollaan päästy aloittelemaan vetotreenejä. Kovin pitkiä pätkiä Beassi ei ole vielä vetänyt, kunhan ollaan kasvatettu intoa ja opeteltu uutta käskyä. Kesällä sukset vaihtuu sitten lenkkareihin.
Itselleni suuri ilo on, että saadaan tänäkin vuonna olla mukana Tokonuorissa! Tällä hetkellä ollaan juuri matkalla kohti Klaukkalaa ja tokontäyteistä viikonlopua. Me likes ❤.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti