tiistai 15. heinäkuuta 2014

Nuorten koiraleirillä

Tiistaina 1.7. alkoi Tervolassa nuorten koiraleiri. Kuulin leiristä edellisen viikon torstaina ja soitin heti, että olisiko mahdollisuutta päästä leirille, vaikka viimeinen ilmoittautumispäivä oli jo mennyt. Niin leiri sitten toteutui. Meitä leiriläisiä oli vain kolme, ja mie olin ainoa, jolla oli oma koira mukana. Leirillä koulutusosiosta vastasi eläintenkouluttaja Jessica Aschberg, näyttelyosiosta Minna-Mari Posti ja koirien ensiapu- sekä hierontaosiosta Katja Lindberg.

Lähdimme ajamaan kohti Tervolaa hyvissä ajoin, että ehdimme sinne kello 12, jolloin leiri alkoi. Leiripaikkana oli maatila, jonka ympärillä oli sopivasti paljon treenipeltoa ja hyvät lenkkipolut. Leirin alussa esittelimme itsemme ja sitten lähdettiin tutustumaan koiriin (ne joilla oli hoitokoirat lähinnä tutustuivat :) ja tekemään helppoja tottisharjoituksia. Sitten meillä oli teoriaa koiran perushoidosta ja ruokinnasta. Kävimme myös kolme yhteislenkkiä. Kovin pitkällä emme käyneet, koska ilma oli aika kuuma. Sain uuden vinkin hihnakäytöksen opettamiseen:  kun hihna kiristyy, odota, että koira kävelee muutaman askeleen taaksepäin, jolloin hihna löystyy. Jos koira ei tee sitä omatoimisesti, astu itse muutama askel taaksepäin. Olen itse odottanut aina kontaktia. Päivällisen aikana Minna-Mari hipsi piiloon, josta ceskoslovensy vlciak Sila kävi Minna-Marin jäljestämässä.  Sitten kaikille seitsemälle koiralle tehtiin iltajuotto, etteivät ne eläisi aivan koulutusnamien voimin, eli hieman Oscarin jauhelihaa muusattuna veteen. Beassi ei suostunut silloin sitä juomaan, mutta pitää kokeilla kotona uudestaan.  Illalla saunottiin ja laitettiin koirat häkkiin nukkumaan. Ensimmäisen yön Beassi oli vähän levoton, koska sisällä oli aika kuuma eikä Bea ole tottunut nukkumaan öitä häkissä.

Takana csv Sila valmistautuu jäljelle. Edessä csv Zisk ja takana leonberg Nalle.
                   


Sila
                  


                                               

Etsittävä löytyi pellosta :)
                           

Keskiviikkoaamuna käytimme koirat aamupissalla. Aamupalan jälkeen pakkasimme koirat autoon ja lähdimme Kätkävaaraan koiria uittamaan. Beassia vähän jännitti vieraassa autossa. Rannassa päästin Beassin irti muiden koirien joukkoon, ja erityisesti suomenlapikoira Konstin kanssa leikit sujuivat hyvin yhteen. Pari kertaa raahasin Beassin vähän syvemälle, jotta se joutui uimaan rantaan, mutta vapaaehtoisesti se ei niin syvälle mennyt, kahlaili vain. Sitten lähdimme kiertämään miniluontopolun. Oli kiva jolkotella pirtkospuita ison koiralauman kanssa. Jos yhdelle koiralle antoi namin, niin eiköhän muutama kateellinen tunkenut kuonosa namien ulottuville. Mitään sen suurempia kommelluksia lenkillä ei sattunut, mutta jouduimme kiskomaan suohon uponneen leonbergi Nallen ylös, koska koirarukka ei itse päässyt sieltä ponnistamaan. Laavulla paistoimme makkarat ja sen jälkeen lähdimme pois.

Lappalaistiimi :) Beassi, Konsti ja Koru


Nallle, Unni ja Bea













Mahatavaa puhelinlaatua = )

Leiripaikalla harjoiteltiin koiranhoitoa käytännössä eli putsattiin koirien korvia ja leikattiin kynsiä. Saimme myös opastusta koirien ensiavusta teoriassa. Koiranhoidon jälkeen oli jäljestyksen vuoro. Ensin pilkottiin lihapullat ja mentiin lyhytheinäselle pellolle. Joka askeleelle nami ja jäljelle tuli myös s-mutka. Alkuun laitettiin jälkikeppi ja vähän kauemmaksi siitä tallottiin alkuruutu. Loppupalkka erosi sillä tavalla, että loput lihapullanpalat laitettiin Piltti-purkin sisälle (rasia käy myös, kunhan se on kannellinen). Piltti-purkki laitettiin jäljen loppuun ja se purettiin koiran kanssa yhdessä ihmetellen sieltä kaadettiin namit maahan. Jälki oli noin 60m pitkä. Ilma oli tuulinen ja sateinen. Beassi jäljesti hyvin. Muutaman kerran se vilkaisi ihmisjoukkoa, mutta jatkoi ilman apua. Sain hyviä vinkkejä jäljen vaikeuttamiseen ja esim. esineiden ilmaisun opettamiseen. Beassin jäljeltä voi alkaa pikkuhiljaa vähentämään ruokaa ja pidentämään jälkeä ja mie voin antaa vähän enemmän hihnaa/liinaa sille kuitenkin edelleen sitä jarrutellen.

Illemalla kävimme koirien kanssa kävelyllä ja opettelimme kohdetyöskentelyn alkeita. Oli hauskaa seurata miten nopeasti koirat muka tajusivat asian, vaikka eivät olisikaan koskaan ennen treenanneet kohdetyöskentelyä. Kohteena toimi taas monikäyttöinen Piltti-purkki. Sitten vielä iltapissatus ja nukkumaan. Toisena yönä Beassi rauhoittui heti nukkumaan.

Koru
 Torstaina aloitettiin tietenkin aamupissatuksella. Sitten käytiin ensiapujuttuja käytännössa. Eli teimme koirille tassu- ja painesiteitä. Niiden tekemistä on hyvä harjoitella, jotta vamman satuessa osaa toimia. Sen jälkeen meillä oli näyttelyharjoituksia. Oli tosi mukavaa saada oikein hyviä vinkkejä koirien esittämiseen. Sain harjoitella kolmen lapinkoiran sekä Unni labbiksen esittämistä.

Lenkille lähdettiin sateen hieman laantuessa. Sieltä tultuamme, otimme koirilla tottista luoksetuloja, seisomista, maahanmenoa. Koirat olivat treenin aikana irti pellolla. Yhden kerran Beassi karkasi toisten koirien luo, mutta se häädettiin pois sateenvarjolla, ettei päässyt sinne tervehtimään. Toista kertaa se ei sitten sinne yrittänytkään. Sitten harjoiteltiin kohdetyöskentelyä. Tällä kertaa kohteena oli isompi alusta, jonka päälle koiran piti mennä. Päästiin jopa siihen vaiheeseen, että liitettiin toimintoon käskysana. Meillä oli alustana Beassin tassupyyhe.

Meille oli jo aiemmin luvattu mukava urakka: Nallen harjaaminen, mutta vasta viimeisenä iltana pääsimme sen toteuttamaan, koska Nalskun turkki ei ole mikään nopea kuivumaan. Itse olin sattumalta laittanut juuri sellaiset vaatteet, jotka suorastaan imevät itseensä pohjavillaa :). Olin harjaamisen jälkeen melkein yhtä karvainen kuin Nalle :).

Illalla vielä tassuteltiin koirien kera sateessa ja olihan ohjelmassa vielä makkaran ja vaahtokarkkien paistoa grillikodassa. Korttiakin oli aivan pakko pelata puoleenyöhön saakka :).

Viimeinen leiripäivä valkeni sateisena. Aamukäppäilyn jälkeen kokoonnuimme kuuntelemaan teoriaa hieronnasta ja koiran fysiologiasta. Kävimme lävitse perustietoja canicrossista eli koirajuoksusta ja lähdimme ulos kokeilemaan lajia käytännössa. Aluksi saimme kokeilla Katjan koiralla Snow:lla, jolla oli kyllä kokemusta vetämisestä, mutta ei canicrossista. Sitten otimme Beassin. Olen kyllä Pötsin kanssa juossut ennenkin, mutta silloin se on juossut vierellä tai ollut irti. Eli vetohommia ei oltu aiemmin tehty. Vedin juoksuvyön päälle ja Beassi sai lainaan vetovaljaat. (Pitäisi muuten hankkia Bealle kunnon vetovaljaat.) Beassi ei oikein alkanut vetää, joten Katja otti Beassin ja mie menin kauemmas houkuttimeksi. Sittenhän se lähti tulemaan.Toistimme sitä muutaman kerran. Vetotekniikka ei ollut mitään hienoa, mutta eihän sitä ensikertalaiselta voinut odottaakaan. Nyt pitää äkkiä hankkia varusteet ja alkaa reenaamaan, sillä minua kiinnostaisi jopa kisata lajin parissa. Molemmille huvää kuntoilua.

Sitten otettiin taas Nalle mallikappaleeksi, tällä kertaa hierontaan. Teimme Nallelle palauttavan hieronnan ja sain hieroa Nallen toisen puolen. Tätäkin pitää alkaa tekemään. Saa jumeja helpottumaan ja löytää koiran mahdolliset kipeät paikat.

Leirin päätteeksi meillä oli vielä loppukoe. Sitä ennen kävin pötsin kanssa pellolla treenaamassa. Siis se ei ole varmaan koskaan ollut noin hieno kuin se tuolla oli. Oispa joku ollu näkemässä! Loppukokeeseen sisältyi seuruuta, maahanmeno, seisominen, luoksetulo ja kohdetyöskentelyä. Ihan hyvin sujui.

Olipa kyllä mahtava leiri! Aivan liian nopeasti aika kului. En ois kyllä pari vuotta sitten uskonu, että mulla ois koira ja kaiken lisäksi, että oisin päässy noin mahtavalle leirille. Kaikki leiriläiset sai vielä palkinnoksi ruokasäkin ja muuta pientä koirahärpäkettä sekä muistitikun, johon oli koottuna leirillä läpikäytyjä asioita. Todella hyvä idea tuo muisitikku. Mulla tuli Beassin treenivihkoki täyteen juttuja leiriltä. Kiitos leirin järjestäjille ja koluttajille ja mukaville leiriläisille. Tervolan talvileiriä odotellessa =).


Kesätyttö



Unski-Bunski


Minä ja Nalle <3




1 kommentti: